KAUKONEN OY on toiminut jo yli kaksikymmentä vuotta kiviainesten toimittajana Kouvolassa ja sen lähialueilla. Osaavan ja luettavan henkilöstömme avulla takaamme joustavaa palvelua niin yksityiselle kuin julkiselle sektorillekkin. Omat maa-alueet mahdollistavat nopeat toimitukset laajasta valikoimastamme. Lisäksi konekantaamme kuuluu kaksi maansiirtoautoa, perävaunulavetti, kolme kaivinkonetta ja neljä pyöräkuormaajaa.
Meiltä saat kaikki maa- ja pohjarakentamisen palvelut aina kaivutöistä maa-aineksiin samalta toimittajalta, ammattitaidolla toteutettuna. 

Ruhamaki_logo_netti.jpg
Ottoalueita on Kouvolan alueella kolme:

  • Elimäki, Jokela: Ruhanmäen kallioalue Elimäen Jokelasta noin kilometrin päästä VT 6:lta.  Viiden hehtaarin alueelle on myönnetty ympäristölupa huhtikuussa 2009. Ympäristölupa mahdollistaa alueella myös asfalttiaseman toiminnan. Vastaanotamme alueelle myös tiili- ja betonijätettä.

  • Koria, Teuroinen: Teuroisten soranottoalue sijaitsee noin viiden kilometrin päässä VT 6:lta. Jalostamme sora-ainekset alueella itse omalla kalustolla. 

  • Kuusankoski, Keltti: Vastamäen soranottoalue sijaitsee noin 2 km päässä Korian Napan ABC:lta, aivan VT 6:den välittömässä läheisyydessä. Alueelta myydään jalostetettuja soralajikkeita.

Kuljetus Kaukonen Oy:lla on Rakentamisen Laatu RALA ry:n hyväksymä yrityskohtainen laatujärjestelmä ja RALA-pätevyys. Olemme kuuluneet Suomen Asiakastieto Oy:n luokituksen mukaan Suomen vahvimpiin yrityksiin vuodesta 2007. Ruhanmäen muske on ollut Kuljetus Kaukonen Oy:n aputoiminimi vuodesta 2013 alkaen.

Verkkolaskutusosoite:

Kuljetus Kaukonen Oy ja Ruhanmäen murske

Verkkolaskuosoite: 003710594826 

Välittäjätunnus: OKOYFIHH

Välittajä: OP-Pohjola-ryhmä

Mikäli haluat vastaanottaa laskusi verkkolaskuna, ilmoitathan verkkolaskutusosoitteesi meille osoitteeseen kaukonen(a)kaukonenoy.com

PL_Kuljetus_Kaukonen_Oy_FI_370145.png

Ota yhteyttä.gif